Emmehän me, silloin kun saatoimme teidän tietoonne Herramme Jeesuksen Kristuksen voiman ja tulemisen, olleet lähteneet seuraamaan mitään ovelasti sepitettyjä taruja, vaan olimme omin silmin saaneet nähdä hänen jumalallisen suuruutensa. Hän sai Jumalalta, Isältä, kunnian ja kirkkauden, kun hänelle kantautui Ylhäisimmän Kirkkauden ääni: “Tämä on minun rakas Poikani, johon minä olen mieltynyt.” Tämän äänen me itse kuulimme tulevan taivaasta, kun olimme hänen kanssaan pyhällä vuorella. (2. Piet. 1: 16-18)
Eräällä nimettömällä vuorella tapahtui jotain maata järisyttävää. Tämä tapahtuma ja Jumalan sanat ”Tämä on minun rakas Poikani” loivat perustan, jonka varaan rakentuu toisen Pietarin kirjeen opetus. Julistus Jeesuksesta ei ollut kuviteltua, pääteltyä tai apostolien keksimää. Se oli julistusta, joka oli syntynyt kolmen vuoden aikana yhdessä kuljetulla matkalla Jeesuksen kanssa. Ja tämä Jumalan tunnustus antoi vahvistuksen kaikelle yhdessä opitulle. Nämä sanat löytyvät kaikista synoptisista evankeliumeista (Matteus, Markus ja Luukas), ja jokaisessa ne ovat kirjan keskellä (kuten myös Pietarin tunnustus Jeesuksen messiaanisuudesta).
Kolmeen vuoteen Jeesuksen kanssa mahtui paljon kirjoitettua ja kirjoittamatonta opetusta ja kokemusta. Mikä siis tekee kirkastusvuoren tapahtumasta keskeisen? Tämän selvittämiseksi on lähdettävä avaamaan tuon ajan ajattelun kiemuroita.
Kirkastusvuori ja lehtimajanjuhla
Kirkastusvuoren tapahtuma voidaan sijoittaa alkusyksyllä vietettävän lehtimajanjuhlan aikaan. Kaikissa kolmessa evankeliumissa kirjoittajat liittävät tapahtuman toiseen, vähän aikaisempaan kohtaukseen. Noin viikkoa aikaisemmin Jeesus oli kertonut oppilailleen ensimmäisen kerran tulevasta kuolemastaan. Mikäli oletettu yhteys lehtimajanjuhlaan pitää paikkansa, silloin Jeesuksen ilmoitus olisi tapahtunut suurena sovituspäivänä. Silloin, kerran vuodessa, vuohi uhrattiin Jerusalemin temppelissä kansan sovitukseksi ja toinen vuohi kantoi kansan menneen vuoden synnit autiomaahan. Viiden päivän päästä tästä alkoi lehtimajanjuhla.
Lehtimajanjuhlan tarkoitus oli muistuttaa Israelin kansaa Jumalan huolenpidosta autiomaavaelluksella. Vaelluksen pimeämpää puolta ei silloin muisteltu. Tämä oli myös juhla, jolloin joka seitsemäs vuosi – sapattivuotena – kansalle luettiin Jumalan liiton säädökset (5. Moos. 31: 9-13). Myöhemmässä rabbiinisessa traditiossa tämä kehittyi vuosittaiseksi Simchat Torah -juhlaksi, jolloin viiden Mooseksen kirjan lukukierto saatiin päätökseen ja uusi aloitettiin.
Lehtimajanjuhlaan mennessä syksyn sato oli kerätty, ja nyt oli aika juhlia ja olla kiitollinen Jumalan lahjoista. Symbolisesti hedelmien elonkorjuu syksyllä (vilja kerättiin keväällä) viittasi viimeiseen tuomioon. Tätä seuraten lehtimajanjuhla oli tuomiota seuraava juhla. Paha oli viimein saanut palkkansa ja rauha ja pelastus olivat näkyvää todellisuutta. Tämä oli pala taivasta maan päällä. Ja myös muilla kansoilla oli osansa Jumalan suunnitelmissa. Heidän jäännöksensä kutsuttaisiin lehtimajanjuhlaan juhlimaan pelastusta yhdessä Israelin jäännöksen kanssa (Sak. 14: 16).
Kolme suurta
Tekstissä ei suoraan kerrota, että kirkastusvuoren tapahtumat sijoittuvat juuri tämän juhlan yhteyteen. Lukijalle annetaan kuitenkin useita viitteitä, jotka johtavat tähän suuntaan, esimerkiksi edellä mainittu juhlien ajoitus ja niiden yhteys Jeesuksen sanoihin. Samoin Pietarin ehdotus majojen rakentamiseksi viittaa lehtimajanjuhlaan. Juhlien sisältö myös osaltaan auttaa ymmärtämään, kuinka suuri merkitys tällä kaikella oli Pietarille, Jaakobille ja Johannekselle, jotka olivat Jeesuksen mukana vuorella.
Nämä kolme apostolia näkivät jotain täysin odottamatonta. Samaan aikaan se oli jotain, mikä sopi juuri tähän juhlaan. Mooses – tooran, lain, ruumiillistuma – ja Elia – profeetta, joka tulisi ennen Messiasta – ilmestyivät taivaallisessa kirkkaudessa ja keskustelivat heidän mestarinsa kanssa. Jeesus nostettiin suurten joukkoon. Hän oli Mooseksen kaltainen profeetta (5. Moos. 18: 11-). Elian läsnäolo varmisti, että hän oli myös Messias. Jotain tästä apostolit olivat jo alkaneet ymmärtää, mutta nyt se oli varmaa. Ja heillä kolmella oli kunnia olla mukana tässä tapaamisessa. Tämä oli taivas maan päällä, profetioiden ja unelmien täyttymys. Kaikki oli tässä: toora, profeetat ja Messias. Ensimmäisen vuosisadan juutalaiselle olisi vaikea kuvitella suurempaa hetkeä.
Vain yksi
Tämän hetken keskelle murtautuu Jumalan ääni. Kaikkea tähänastistakin järisyttävämpää ovat Jumalan sanat, jotka eivät osoita Moosesta tai Eliaa. Heitä ei edes mainita. Ääni osoittaa miestä, jota nämä kolme apostolia ovat nyt seuranneet joitakin vuosia. Toisin kuin aluksi näytti, heidän mestariaan ei nosteta samalle tasolle Mooseksen ja Elian kanssa. Jeesus nostetaan heidän ylitseen.
Kahden vuosituhannen jälkeen, ilman ensimmäisen vuosisadan juutalaista ymmärrystä, on vaikea käsittää tämän kohtauksen merkitystä. Toora ja profeetat olivat juutalaisen uskon kulmakivet. Jumala oli ilmoittanut itsensä sanoin ja teoin heidän historiassaan. Ja Messiaan oli tarkoitus olla odotettu jatko tähän Jumalan suurten tekojen sarjaan. Osa jatkumoa, mutta ei suurempi kuin Mooses tai Elia.
Nyt kaikki oli muuttunut. Toora ja profeetat, koko Jumalan ilmoitus, oli osoittanut kohti tätä miestä. Tämä mies oli kaiken sen päämäärä, mitä Jumala oli tähän asti tehnyt heidän keskuudessaan. Heidän mestarinsa oli Messias, Jumalan Poika. Jeesuksen rinnalla ei ole ollut, ei ole, eikä tule olemaan ketään muuta. Kaikki, jopa Mooses ja Elia, ovat alisteisia hänelle. Taivaallisen suunnitelman kulmakivi on Jeesus, rakastettu Jumalan Poika, johon Isä on mieltynyt.
Terho Kanervikkoaho, projektikoordinaattori