Alec Goldberg, Israelin-työn johtaja
Neuvostoliitossa syntyneenä juutalaisena en muista kuulleeni hanukasta ennen glasnostin aikoja 1980-luvulla. Vaikka vanhempani olivat täysin juutalaisia, he eivät olleet tietoisia edes pääsiäisen merkityksestä, saati sitten vähäisemmistä juutalaisista juhlista. Neuvostoliitossa julkinen uskon tunnustaminen ei ollut sopivaa, ainakaan jos halusi saada työpaikan ja jonkinlaisen aseman yhteiskunnassa. Ennen Gorbatšovin perestroikan aikaa ainoa talven iso juhla oli ‘novij god’, uusi vuosi. Toki tammikuun seitsemäntenä jotkut viettivät joulua. Jos he olivat tosissaan, aattoiltana he menivät kirkkoon – siihen sipulikupoliseen rakennukseen. Mutta heitä oli vähän, koska uskonto oli lähes täysin kiellettyä. Juutalaisena minulla ei käynyt edes mielessä osallistua joulunviettoon – mehän olimme surmanneet Jeesuksen. Niin monet ortodoksikristityt uskoivat, eivätkä empineet muistuttaa siitä suutuspäissään tai juopuneina.
Pikakelauksella Putinin hallinnon varhaisiin vuosiin. Tultuani perheineni Israeliin omaksuin messiaanisen juutalaisen identiteetin, ja kohtasin ongelman: mitä juhlia viettäisin nyt, kun en ollut enää juutalainen agnostikko Venäjällä vaan messiaaninen juutalainen Israelissa? ‘Novij god’ ei ollut enää mikään vaihtoehto, päättelin. Se on ensinnäkin täysin maallinen juhla, ja toisekseen, nyt halusin seurata juutalaista kalenteria, jossa oli jo ennestään neljä uudenvuoden viettoa. Lisää ei totisesti kaivattu.
Arvostan juutalaista traditiota, joten halusin juhlia loppuvuoden juhlaa hanukkaa. Jeesukseen uskovana mietin myös joulun kohtaloa. Olisiko mahdollista viettää molempia? Jouluun liittyvät perinteet näyttäytyvät useimmille messiaanisille pakanallisina, siksi monet meistä eivät halua juhlia sitä. Mutta jos joulu on Messiaan syntymäpäivä, juhlaa voisi pitää juutalaisena, järkeilin. Joten miksi en voisi viettää sitä?
Ensimmäisinä vuosina Israelissa nämä ajatukset pyörivät päässäni joka joulukuu. Kaiken identiteettihämmennyksen keskellä minun piti antaa vastaus Israelissa syntyneelle pienelle tyttärelleni: Hän ei tiennyt mitään pakanuudesta, saati juutalaisuuden ja kristinuskon teiden erkaantumisesta, eikä juuri mitään venäläisestä kulttuuristakaan, ja hän kysyi: ”Isä, haluaisin tänä vuonna meille joulukuusen – se näyttää niin kauniilta, kun valo syttyy värillisiin kynttilöihin! Isä, saanko? Saanko isä, sa-a-a-a-nko?”
Äskettäin tähän juhlasekoitukseen lisättiin vielä yksi ainesosa – se oli oikeastaan jo entuudestaan tuttu. Kuulin nimittäin jokin aika sitten nousevasta israelilaisesta trendistä: uudesta talvikauden kohokohdasta. Ja arvaapa mikä se on? Annan vinkin: se tulee Venäjältä. Viimeisin israelilainen juhla on eurooppalaisen gregoriaanisen kalenterin mukainen vuoden vaihtuminen, jota kutsutaan nyt ‘novij god’! Eivätkä sitä vietä vain venäjää puhuvat maahanmuuttajat, vaan syntyperäiset israelilaiset!
Identiteetit ovat mutkikkaita. Ne muotoutuvat kummallisilla tavoilla – joskus jopa kummallisemmin kuin toivoisimme. Mutta mutkikastahan elämä on muutenkin, vai?